Vihkoni ensimmäinen kirjoitus

Loin tällaisen vihon.

Olen jo pitkään halunnut "tuutata" kirjoituksia jonnekin. Sosiaalinen media ei oikein sellaisenaan tunnu sopivalta siihen, koska rajansa kaikella, vaikka olenkin aktiivinen. Moni asia tuntuu myös itsestäänselvyydeltä, tai on muutenkin monia syitä sille, miksi moni asia jää sanomatta. Eipä sillä, etteikö se olisi hyväkin asia; ainakin suoraan muiden syötteeseen jakaminen tai oman seinän, sivun tai ryhmän täyttäminen julkaisuilla veisi huomiota niiltä tärkeämmiltä. Informaatiotulvaa on muutenkin valtavasti.

Olen yhä enemmän yrittänyt keskittyä mukaviin asioihin. En halua esimerkiksi levittää vihaisuuden tunnelmaa kommentoimalla julkiseen postaukseen, koska sitten läheisenikin joutuisivat mahdollisesti näkemään sen. Loinko tästä sitten vihavihon? En, en tarkoita, että tännekään panisin juuri tuollaisia asioita, vaikka saatan pannakin. Ei ihmistä voi kaikelta suojella, ja aion myös taistella kovasti, mutta yksityiselämää on silti hyvä rauhoittaa. Muutenkin esimerkiksi sotien, ilmastonmuutoksen ja monen muun ongelman kanssa itse huoli ja sen aiheuttama ahdistus voi olla jopa sen suurin haittavaikutus suurimmalle osalle yksilöistä. Uhista ja alarmistisuudesta kirjoitan myöhemmin, ja silloin mukaan tulee lähteitäkin. Uusien tekstien lisäksi vihkoon tulee myös vanhoja.

Saatan jakaa täältä joitakin tekstejä sosiaaliseen mediaan. Ihmiset katselkoot, lukekoot ja jakakoot itse sitten muita miten haluavat, eli esimerkiksi eivät.

Mikä ihmeen vihko?

Voisi tätä kutsua myös vihoksi isolla v:llä, eli erisnimisenä, ja niinhän tuolla ylävalikossakin lukee, mutta sillä tuskin on väliä. Kyseessä on kyllä Vihko, mutta miksi en käyttäisi vihkoa myös yleisnimenä?

Yleisemmässä käytössä oleva sana olisi blogi, mutta en halunnut käyttää sitä. En ole kielinationalisti, mutta jotakin sen suuntaista taustalta voi löytää; en kuitenkaan usko mihinkään puhtaaseen suomen kieleen, vaan ihan huvikseni kiinnitän sanoihin huomiota miten tahdon. Myös "lehtiö" kävi mielessäni, kun ajattelin sopivaa suomenkielisempää nimeä, mutta toisaalta juuri suomelle ominainen ö haittaisi hieman sivun osoitteen selkeyttä, vaikka ääkköset sinänsä ovatkin nykyään mahdollisia jopa verkkotunnustasolla.

Minkälainen, miksi tällainen?

Minulla on monenlaista asiaa, joten kirjoitusten tai muiden julkaisuiden jaottelu voi olla hankalaa, eli tilanne voi elää. Halusin kuitenkin jonkinlaisia luokitteluja pelkkien satunnaisempien tunnisteiden sijaan. Saatan myöhemmin lisätä hierarkkisia rakenteita tai muuttaa tunnisteita. Halusin myös monipalstaisen vihon, mutta siten, että palstoilla on jotakin merkitystäkin. Samoin lisäsin väriluokittelua. Näin voi saada enemmän irti yhdestä sivusta. Itse tykkään maksimaalisuudesta, vaikkei se muille useinkaan vaikuta maittavan. Tekstiseinämät ovat ihan hienoja.

Tarkoituksenani oli myös, että kaikki artikkelit voi nähdä lähes heti. Kokeilinkin näkymää, ja kyllä palvelimeni ja käyttäjänä selaimeni onnistuivat siinä. Nyt vihkoni ei ole kuitenkaan enää niin minimaalien kuin aluksi ajattelin sen olevan – siis minimaalinen nimenomaan aiemman mainitsemani maksimaalisuuden mahdollistamiseksi. Mukana on hieman ohjelmointia ja tyylimuotoiluja suhteellisen paljon. Kaipa se tällaisena kelpaa kuitenkin. Koodikin on suhteellisen yksinkertaista, ja tietokannat ovat suunnilleen maailman helpoiten siirrettävissä ja ne ovat suoraan selaimessa käytettävissä, samoin käyttökelpoisia ilman niitä käsittelevää koodiakin. Loin myös yksinkertaisen julkaisujärjestelmän, jolla kaikki tallennetaan, mutta se vaatii hieman palvelimella suoritettavaa koodia. Tarvittaessa kaikki käy helposti käsipelinkin. Kirjoittanen vihon teknistä puolta sivuten myöhemmin.