HS, AL, SK

Väite: Kuntani veroprosentin on pysyttävä ennallaan, vaikka olisi paineita menojen kasvattamiseksi
Osittain eri mieltä
Veroprosenttia voidaan hyvin nostaa hieman, väliaikaisestikin.
Väite: Kuntani hankinnoissa tulisi ottaa huomioon ilmastokriteerit.
Täysin samaa mieltä
Monilta osin sitä ei tarvitsisi tehdä erikseen tulevaisuudessa, jos ympäristövaikutukset otettaisiin huomioon esimerkiksi tuotteissa. Melkoisen tärkeää on myös muiden ympäristövaikutusten huomiointi, myös ihmisten viihtyvyyteen vaikuttaminen kaupungissa. Nurmikko on esimerkki ilmastollisesti ja lähiluonnon kannalta huonosta vaihtoehdosta, mutta ihmisille osittain tärkeästä ja vaikkapa päällystettyjä alueita paremmasta vaihtoehdosta. Rakentamisessa vaikutukset huomioidaan, muuallakin pitäisi.
Väite: Jos kaavoituspäätöksissä joudutaan punnitsemaan asuntorakentamisen lisäämistä ja kuntalaisten helppoa pääsyä lähiluontoon, etusija on annettava asuntorakentamiselle.
Osittain eri mieltä
Etusija on kaupungin toimivuudella eli mm. viihtyvyydellä pidemmällä aikavälillä. Asuntorakentaminen ei yleensä vähennä lähiluontomahdollisuuksia, eikä niin pitäisi ollakaan.
Väite: Kunnassani on tärkeämpää huolehtia yksityisautoilun edellytyksistä kuin joukkoliikenteestä.
Täysin eri mieltä
Kokonaistehokkuus on tärkeintä, eikä autoilu pärjää siinä. Julkisessa liikenteessä tulee huomioida autoilun korvaaminen, eli esimerkiksi tavaroiden kuljettamiseen on hyvä olla edullinen yhteinen autonomisten autojen verkosto. Tilaa ja rahaakin saadaan rutkasti muuhun käyttöön.
Väite: Kouluissa tulisi suosia perinteisiä luokkahuoneita avoimien ja muunneltavien tilojen sijaan.
Osittain samaa mieltä
Kumpaakin on oltava.
Väite: Kuntani nykyinen kouluverkko tulee säilyttää sellaisenaan, vaikka se aiheuttaisi lisää kustannuksia kuntalaisille.
Täysin samaa mieltä
Koulujen fyysinen läheisyys on tärkeää ja helppo järjestää Vantaalla, ja jos siitä tulee erityisesti lisäkustannuksia, niin jotakin on pielessä muualla.
Väite: Kuntani pitäisi tukea rahallisesti lasten hoitamista kotona nykyistä enemmän.
Osittain samaa mieltä
En olisi leikkaamassa Vantaa-lisästä. Suuremmassa mittakaavassa tosin tekisin erilaisista vanhempainvapaista ja päivähoidosta vapaampia, ja lähes kaikki tuet korvattaisiin aikuisen ja lapsen perustulolla. Lasten hoitaminen kotona ei ole mikään erityinen tavoite, vaan yksi vaihtoehto. Vanhemmat päättävät miten resurssinsa käyttää.
Väite: Alle 25-vuotiaille pitäisi tarjota ilmainen ehkäisy.
Täysin samaa mieltä
Terveydenhuollossa on muutenkin korostuttava se, että ihmisen terveyttä määrittää paljolti hänen hallitsemattomissaan olevat asiat. Totta kai mukana voi olla omavastuuosa ja erilaisia päätöksiä, eli esimerkiksi jos haluaa välttämättä valita jotakin esteettisistä syistä tai luksusversiona, niin sen voi tehdä omasta pussistaan.
Väite: Vanhusten hoidossa pitäisi siirtää painopistettä edelleen kotihoidon puolelle.
Osittain samaa mieltä
Tärkeintä on hoidon laatu ja asumisen mukavuus. Samalla voidaan saada säästöjä, mutta muiden kriteerien on oltava aina ensisijaisia.
Väite: Julkisten terveyspalvelujen asiakasmaksuja pitää laskea.
Täysin samaa mieltä
Väite: On tärkeää, että kaikki kuntalaiset ottavat koronavirusrokotteen heti kun se on heille mahdollista.
Täysin samaa mieltä
Onhan se tietenkin tärkeää ottaa rokote, mutta siihen ei voida pakottaa.
Väite: On hyvä asia, että homo- ja lesbopareilla on samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.
Täysin samaa mieltä
Ei sukupuolta tarvitse laissa olla muutenkaan. Lääketieteelliset asiat sitten erikseen, yksilöllisten ominaisuuksien mukaan muutenkin.
Väite: Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.
Täysin samaa mieltä
Vantaalla on oikein hyvät valmiudet ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Kaupunki saa siitä myös rahallista hyötyä. Vantaa on myös hyvin monikulttuurinen, ja integraatio onnistuu silloin paremmin.
Väite: Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.
Täysin eri mieltä
Empiirinen tieto ei tuota tue.
Väite: Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.
Osittain eri mieltä
Koti on mahtava arvo, samoin uskonnolla ja isänmaalla voi olla monenlaista arvoa, mutta pienimieliseen konservatiivisuuteen yhdistettynä lähinnä haitallinen pohja, joka hämää helposti. Yleensä kodin hyvinvointia, uskonnollista vapautta ja isänmaan toimintakykyä juuri nakerretaan vanhoillisilla otteilla.
Väite: Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.
Osittain eri mieltä
Hieno ajatus, mutta ei ole useinkaan toiminut. Jos voidaan taata, että kriteerit täyttyvät, niin mikä ettei. Viime kädessä hallinnan on kuitenkin oltava ihmisillä yhdessä, ja usein valtaa katoaa paljonkin, vaikka kriteerit asetettaisiin kuinka tarkasti tahansa.
Väite: Enemmistö kansalaisista kykenee muodostamaan perusteltuja mielipiteitä myös monimutkaisissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä, jos heille annetaan riittävästi tietoa
Osittain samaa mieltä
Satunnainen näkökulma: äänestysalaikärajaa pitäisi laskea.

HELSINGIN SANOMAT

Väite: Kuntani pitäisi luopua vaatimuksesta rakentaa autopaikkoja uusien asuntojen yhteyteen.
Täysin samaa mieltä
Itse asiassa autopaikkoja pitää lähteä jälkikäteen vähentämään ja ottamaan parempaan käyttöön. Tämän mahdollistaa joukkoliikenne ja jaettu autonominen liikenne.
Väite: Kunnassani pitää toimia niin, että asuinalueet eivät eriydy liikaa toisistaan asukkaiden varallisuuden tai etnisen taustan mukaan
Täysin samaa mieltä
Toisaalta on hienoa, jos voidaan saada hieman erilaisia ympäristöjä eri tarpeisiin, esimerkiksi joustavan yhteissuunnittelun kautta.
Väite: Kuntien kannattaa tukea kaupunginteatteria ja -orkesteria, sillä ne lisäävät kaupungin vetovoimaa enemmän kuin kustannuksia.
En osaa sanoa
Kyllähän noita voi tukea. "Vetovoima" ei ole mielestäni hyvä peruste, vaan enemmänkin viihtyisyys tai ylipäätään se mitä ihmiset haluavat. Tuo tapahtuisi kätevämmin osallistavan budjetoinnin kautta tai muuten tuollaisia helpottavalla alustataloudella, sen sijaan että muutamat ihmiset päättävät niistä jossakin. Onhan kaikenlaisia tukiyhdistyksiä ja maksuja, joita kaupunginteatteri ja -orkesteri voivat kerätä, mutta se on hieman kömpelöä.
Väite: Lähikirjastojen rahoitus on pidettävä nykytasolla, vaikka kunnassani etsittäisiin säästökohteita
Osittain samaa mieltä
Tärkeintä on kirjastojen vaikuttavuus, tehtiin se miten tahansa.
Väite: Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.
Osittain samaa mieltä
Kumpaakin voidaan tehdä samanaikaisesti. Tärkeintä on, että halutut asiat hoidetaan.
Väite: Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.
Osittain eri mieltä
Sana "jotta" tekee virkkeestä virheellisen, kun vertaamme todellisuuteen. Tuloerot eivät liity pahemmin noihin asioihin. Tuloeroja olisi mielestäni hyvä olla, jotta ahkeruus palkittaisiin, ja siksi juuri en kannatakaan kapitalismiin usein liittyviä muita eroja. Suuret tuloerot eivät muutenkaan ole hyviä kokonaisuuden kannalta, vaan aiheuttavat resurssien tuhlaamista. Maailma on pieni ja suuri osa varallisuudesta on suoraan muualta pois.
Väite: Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.
Täysin eri mieltä
Siinä mielessä kyllä, että niitä olisi parempi muuttaa yhdenvertaisempaan ja kevyempään suuntaan monella eri tavalla, vaikka tasoa sinänsä nostettaisiinkin. Nyt resursseja menee erittäin paljon kaikenlaiseen pyörittelyyn ja harkintaan.
Väite: Talouskasvu ja työpaikkojen luominen tulisi asettaa ympäristöasioiden edelle, silloin kun nämä kaksi ovat keskenään ristiriidassa.
Täysin eri mieltä
Ympäristöasia on usein sama asia kuin hyöty, tai pitäisi olla. Työpaikka ei ole mikään itseisarvoinen asia, toisin kuin taloudellinen tehokkuus, joka - edelleen - tarkoittaa paljolti ekotehokkuutta, tai näin pitäisi olla.
Väite: Kaikessa päätöksenteossa pitäisi arvioida vaikutukset ympäristöön ja tarvittaessa luopua ympäristölle haitallisista hankkeista.
Täysin samaa mieltä
Väite: Vantaalle pitää rakentaa raitiotie
Osittain eri mieltä
Ratikan hinnalla saataisiin Vantaan sisäinen maksuton joukkoliikenne 30 vuodeksi. Ratikka on hyvä, koska sillä on pienempi vierintävastus, suurempi matkustajakapasiteetti ja väylän leveys 3 m eikä 4 kuten busseille. Bussien kapasiteetti riittää kuitenkin hyvin, mitä nyt kuljettajia tarvitaan ehkä hieman enemmän. Olennaista kapasiteetin lisäämisessä on autoilun vähentäminen ja etuajo-oikeus bussille. Alueelle on hyvä saada paljon asuntoja, mutta sitä ei saa tehdä hätäisesti ja hintaa nostaen.
Väite: Vantaan on palkattava lisää lääkäreitä ja hoitajia, vaikka se aiheuttaisi huomattavia lisäkustannuksia.
Osittain samaa mieltä
Tämä ei ole ainoastaan Vantaan asia.
Väite: Vantaan tulee keskittää sosiaali- ja terveyspalvelut isoihin palvelukeskuksiin, jotta palvelut olisivat nykyistä paremmin saman katon alla.
En osaa sanoa
Vantaalla palvelut on jo melko hyvin keskitetty. Keskittämisen skaalahyödyt palvelun tuottajille täytyy ottaa huomioon, ja jos käy ilmi, että sitä tulee rutkasti, niin voidaan mennä sillä. Usein siitä voi olla myös haittaa, kun on yksinkertaisesti liikaa ihmisliikennettä. Yksi etu keskittämisestä on myös asiakkaille, mutta harvemmin ihan hirveästi erilaisia palveluita käytetään samalla kertaa. Läheisyys lienee tärkeämpi.
Väite: Pysäköintimaksujen asettaminen ja nostaminen Vantaan kaupunginosien keskustoissa ei ole hyväksyttävä tapa tasapainottaa kaupungin taloutta.
En osaa sanoa
Vaikka kannatan autoilun muuttamista aivan joksikin muuksi, niin niin kauan kuin ei muita vaihtoehtoja ole kunnolla, ei voida myöskään hankaloittaa autoilua merkittävästi.
Väite: Koulujen digiopetus on mennyt Vantaalla jo liian pitkälle.
En osaa sanoa
Niin ja näin, voin sanoa selkeästi, että ei ole mennyt tarpeeksi pitkälle. Lähiopetusta tulee painottaa, mutta digiopetuksesta pitäisi saada avoimiin, kunnollisiin yhdessä kehitettäviin ratkaisuihin pohjautuvaa. Nyt ollaan vielä aivan lapsen kengissä, työkalut ovat melko köykäisiä. Digiopetuksesta pitäisi myös saada sellaista hyötyä, että harvinaisempienkin asioiden opiskelu mahdollistuisi paremmin.

ILTA-SANOMAT

Väite: Hallitus on säätämässä ruuhkamaksujen käyttöönoton mahdollistavaa lakia kaupunkiseutujen liikenteen hallintaan. Ruuhkamaksut pitää ottaa käyttöön kaupunkiseuduilla.
Osittain eri mieltä
Edelleenkin, autoilua on vähennettävä huomattavasti, mutta ruuhkamaksu on siihen melko ongelmallinen.
Väite: Hallituksen tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä 1,55 miljoonaa tonnia vuoteen 2030 mennessä. Ilmastotoimet eivät saa johtaa autoilun hinnan nousuun niin, että taloudelliset kustannukset tulevat esteeksi autolla töihin kulkemiselle.
Osittain eri mieltä
Miksi eivät saisi johtaa siihen? Tärkeintä on, että pääsee töihin. Jos haluaa jonkin haitallisen erikoisratkaisun kuten yksityisautoilun, niin siitä nyt pitää maksaa.
Väite: Helsinki julisti syyskuussa ilmastohätätilan, joka alleviivaa kunnan vastuuta hiilijalanjäljen pienentämisestä ja ilmastotoimien kiireellisyydestä. Kotikuntani tulee julistaa alkavalla valtuustokaudella ilmastohätätila.
Täysin samaa mieltä
Kyllä, mutta se ei saa jäädä vain puheiksi. Lisäksi vielä suurempi hätätila koskee luonnollisten ympäristöjen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Ja esimerkiksi päästökompensaatiot, päästötön energia ja ilmastoneutraalius eivät ole niin yksinkertaisia kuin mitä kuvittelisi; maailmassa on rajalliset mahdollisuudet kompensaatioihin, kompensaatio voi olla myös luonnon monimuotoisuudesta pois, ja ylipäätään vaikkapa puhtaako energia pitäisi käyttää johonkin järkevään.
Väite: Luxemburg pyrkii vähentämään yksityisautoilua maksuttomalla julkisella liikenteellä. Myös Tallinnassa julkinen liikenne on maksutonta alueen asukkaille. Kotikuntani pitää siirtyä maksuttomaan julkiseen liikenteeseen, vaikka se nostaisi veroäyriä.
Täysin samaa mieltä
Vantaan sisäisen liikenteen lipputulot olivat 12-13 milj. € v. 2018, veron nosto 19->19,2% voisi riittää. Puolet julkisesta liikenteestä on joka tapauksessa tuettua. Se kannattaa nostaa sataan tai lähes sataan prosenttiin. Maksuton julkinen liikenne on erittäin tärkeää etenkin vähävaraisemmille. Autoilun vähentämisessä se ei vielä yksistään riitä, mutta autoilua ei pitäisikään tukea. Julkiseen liikenteeseen tulee liittää maksullista jaettua autonomista liikennettä ja kätevää tavarankuljetusta.
Väite: Kuntien taloutta on avitettu koronatuella, mutta koronakriisin todellinen hintalappu paljastuu vasta viipeellä. Kotikunnassani on kiristettävä ennemmin veroja kuin leikattava menoja talouden vakauttamiseksi koronakriisin jälkeen.
Osittain samaa mieltä
Menoleikkaukset ovat hyvä, jos se tehdään huolella, mutta lähtökohtaisesti taloutta on jo ruodittu vuosikymmeniä, toiminnallisuudet on järjestelty jne., joten helposti tulee aiheutettua enemmän haittaa, samoin jos ihmisten hyvinvoinnista karsitaan, se kostautuu tulevaisuudessa myös taloudellisesti. Väliaikainen veron korottaminen sen sijaan vaikuttaa tasaisemmin ja yksittäiset ihmiset ovat tehokkaita ottamaan pieniä muutoksia vastaan.
Väite: Kuntien kiinteistöverotulot ovat noin kaksi miljardia euroa. Vaikeutuva taloustilanne voi tuoda paineita nostaa kiinteistöveroprosentteja. Kotikuntani tulee paikata kassaansa kiinteistöveroluokkien nostolla.
Osittain samaa mieltä
Kiinteistöveroa tosin juuri nostettiin. Verojen pieni väliaikainen nosto on kuitenkin säästäväisempää kuin monet leikkaukset tai esimerkiksi maan myyminen, sitä ei pitäisi tehdä ollenkaan.
Väite: Väestökato koettelee Suomessa kovimmalla kädellä alle 5 000 asukkaan kuntia. Osalle kunnista lakisääteisistä tehtävistä suoriutuminen tulee olemaan vaikeaa. Siitä huolimatta koko Suomi on pidettävä asuttuna ja pienten kuntien on pystyttävä pysymään itsenäisinä.
En osaa sanoa
Toimintoja kannattaa tosiaan yhdistää paljonkin. Paikallinen demokratia on kuitenkin sellainen, ettei siitä pitäisi päästää irti, paikallinen tieto on hyvä ottaa mukaan. Tosin demokratiaa voitaisiin saada suoremmaksikin. (Asukasluvullisesti) pienissäkin kunnissa kuitenkin asutaan, ja pitäähän ihmisiä myös auttaa, mutta tiettyyn rajaan saakka. Myös kunnan sisällä keskittämisestä voi tulla hyötyä. Jos kunnat yhdistyvät, voidaan identiteetti ja paikallishallinto osittain säilyttää.
Väite: Kunnallisveroa maksetaan vain ansiotuloista, eivätkä pääomatuloilla elävät siten osallistu kunnallisten palvelujen maksamiseen. Pääomatuloista pitäisi maksaa veroa kotikuntaan siinä missä ansiotuloistakin.
Osittain samaa mieltä
Olisi varmaan parempi, jos pääomatuloja verotettaisiin samalla tavalla kuin ansiotulojakin. Tämä estäisi myös kaikenlaisia kikkailuja. Verojen pitäisi muutenkin olla yksinkertaisia.
Väite: Keskeinen kysymys kunnissa on, miten palveluja tuotetaan. Julkisia palveluja tulee ulkoistaa nykyistä enemmän kunnilta yrityksille.
Osittain eri mieltä
Kaunis ideatasolla, mutta ei ole toiminut kovin hyvin. Hienoa, jos onnistuu. On oltava tarkka asetettavista kriteereistä, valvonnasta ja siitä, etteivät mahdollisuudet vaikuttaa katoa. Lähtökohtaisesti yritys on kuitenkin tehottomampi, sillä sen tarkoitus on tuottaa voittoa. Kilpailu itsessään on tehokkuutta lisäävä asia, mutta ei miten tahansa, esimerkiksi markkinointiinkin menee resursseja.
Väite: Sukupuolitietoinen budjetointi ottaa huomioon talousarvion ja julkisen talouden päätösten vaikutukset eri sukupuoliin. Toimintatapaa on pilotoinut Suomessa Helsinki. Kuntani tulee ottaa käyttöön sukupuolitietoinen budjetointi.
Osittain samaa mieltä
Vaikka olen feministi, niin kyllähän tuo typerältä kuulostaa ensiajatuksella, mutta ei ole tarkemmin katsottuna. Kyseessä EI saa kuitenkaan olla vain sukupuoliasiat, vaan intersektionaalinen yms. näkökulma sen kummemmitta ennakkorajauksitta. Kyseessä on siis vain faktojen ja ongelmaklustereiden kartoittaminen, ihmisten olojen parantaminen. Kävelymahdollisuudet, maksuton joukkoliikenne, lasten turvalliset leikkimahdollisuudet, miesten kerhot, vanhusten palvelut... ei vain sukupuoli siis.
Väite: Kouluissa tapahtuvasta väkivallasta puhutaan yleisesti koulukiusaamisena. Julkisessa keskustelussa on pohdittu, vähätteleekö termi raaempia tekoja. Koulukiusaamisen sijaan kotikunnassani tulee siirtyä käyttämään lainvastaisista teoista termiä kouluväkivalta.
Täysin samaa mieltä
Kiusaamista ja väkivaltaakin on monenlaista. On hyvä puhua siitä mistä on kyse. Myöskin alun "koulu-" on hieman ongelmallinen. Väkivaltaan tulee puuttua kuin väkivaltaan muutenkin, tai no, entistä paremmin. Muu kiusaaminen taas on monimutkaisempi ilmiö, mutta usein siinäkin on tarkemmin katsottuna kyseessä laittomuudet. Oma hankaluutensa tosin, jos tekijänä on lapsi. Kiusaamista vastaan voidaan toimia hyvin yhteisönä.
Väite: Koska alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, kouluissa tapahtuvista lainvastaisista teoista ei käytetä rikos-termiä. Kouluissa oppilaaseen kohdistuvat selvästi lainvastaiset teot pitää siirtää suoraan poliisin ja/tai sosiaaliviranomaisten käsiteltäviksi.
Täysin samaa mieltä
Väite: Poikien oppimistulokset ovat heikentyneet. Opetushallitus on nostanut yhtenä keinona esiin miesopettajien määrän lisäämisen. Mieskiintiöt pitää palauttaa opettajankoulutukseen, sillä mies on pojille koulussa parempi roolimalli kuin nainen.
Osittain eri mieltä
Väite: Pienenevät ikäluokat luovat painetta lopettaa kouluja entisestään. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on pitänyt 5 000 asukkaan väestöpohjaa riittävänä perus- ja yläkoulun pyörittämiseen. Pienet koulut tulee säilyttää, vaikka se tulisi kunnalle kalliimmaksi.
Osittain samaa mieltä
Vantaalla koulujen määrä on nyt ihan hyvä. Kouluja voisi olla enemmänkin, jos ajateltaisiin vaikkapa kotikoulun, etäkoulun ja tavanomaisen perusopetuksen yhdistelmää, ja miksipä emme ajattelisi sitäkin.
Väite: Koulujen ja kirjastojen wc-tiloja on muutettu Suomessakin sukupuolineutraaleiksi trans- ja muunsukupuolisten tasavertaisen kohtelun takia. Kotikuntani tulee muuttaa koulujen ja kirjastojen wc-tilat sukupuolineutraaleiksi tulevan valtuustokauden loppuun mennessä.
Täysin samaa mieltä
Tämä voidaan tehdä pitkälti vain vaihtamalla kyltit. Vessoissa yksityisyys on tärkeä asia, ja sen takia yksittäisvessoja voidaan vähitellen lisätä, kumpusi tarve mahdolliseen erityiseenkin yksityisyyteen mistä tahansa, sukupuoli nyt vain on yksi tekijä. Ei sukupuolitetuissakaan vessoissa yleensä esimerkiksi vaihdeta vaatteita, ja ne pienet kopit ovat siihen hankalia. Yhteistiloista tulee säästöhyötyjä ja niitä voi olla, pisoaarit voidaan merkitä kylttiin. Siistiydestä pitää huolehtia.
Väite: Suomalaisista 1,2 miljoonaa asuu yksin. Kasvukeskuksissa kysyntä pienille sinkkujen ja lapsettomien parien asunnoille on kasvanut. Pienten asuntojen rakentamista tulee lisätä kuntien asumiskeskuksissa ja kaupunkien keskusta-alueilla perheasuntojen kustannuksella.
Osittain eri mieltä
Asuntoja pitää rakentaa paljon, ja niihin tarpeisiin mitä on (eli hyvin monenlaisiin), ei siten että sitten muunlaisille asuntotoiveille jäisi vähemmän mahdollisuuksia.
Väite: Yksineläjistä suuri osa on nuoria ja ikääntyneitä. Asunnon ostaminen esimerkiksi Helsingistä voi olla vaikeaa yksineläjille. Pienituloisille yksineläjille pitäisi maksaa sinkkulisää.
Täysin eri mieltä
Yleiset periaatteet ja mekanismit eivät oikein toimi, jos tuollaista tarvitsee tehdä. Ei erillisratkaisuja. Yksinasuminen on muutenkin hieman tuhlailevampaa tilankäytön kannalta, ei sitä tarvitse erikseen tukea. Tukien ja asuntojen määrän kasvattaminen on muuten tärkeää, mutta yhdenvertaisemmin. Jos pienille asunnoille on niin paljon kysyntää, että hinnat karkaavat, pieniä asuntoja tulee rakentaa lisää, se on parempi ratkaisu.
Väite: Kunnan on mahdollista maksaa kotihoidontukeen kuuluvan hoitorahan ja -lisän päälle kuntalisää, mutta suuri osa kunnista ei sitä maksa. Kotikuntani pitää maksaa kotihoidon kuntalisää.
Osittain samaa mieltä
En olisi leikkaamassa Vantaa-lisästä. Suuremmassa mittakaavassa tosin tekisin erilaisista vanhempainvapaista ja päivähoidosta vapaampia, ja lähes kaikki tuet korvattaisiin aikuisen ja lapsen perustulolla. Lasten hoitaminen kotona ei ole mikään erityinen tavoite, vaan yksi vaihtoehto. Vanhemmat päättävät miten resurssinsa käyttää.
Väite: Tulotason tai synnyinmaan mukainen alueellinen eriytymiskehitys eli segregaatio herättää turvattomuuden tunnetta. Paras keino estää slummiutumista on kaavoittaa samalle alueelle omistus- ja vuokra-asuntoja.
Osittain samaa mieltä
Se saattaa olla parhaita keinoja, en osaa sanoa onko paras. Myös muita tapoja on. Toisaalta hieman erilaisista asuinalueista voi tulla hyötyäkin, esim. etnisen kaupan kannatettavuus, halvemmat tuotteet ja palvelut, mutta segregaatiota estävät toimet eivät sinänsä estä vaan enemmänkin mahdollistavat ihmisten vapaata toimintaa kaikessa moninaisuudessaan.
Väite: Palveluseteli on yksi tapa järjestään kunnan vastuulla olevia sosiaali- ja terveyspalveluja. Palvelusetelien käyttöönottoa tulee lisätä kunnissa ja sairaanhoitopiireissä hoitojonojen lyhentämiseksi.
Osittain samaa mieltä
Palvelusetelin kanssa on käynyt joissakin kunnissa niin, että suuret päiväkotiketjut ovat vallanneet alaa, etäisyydet päiväkoteihin ovat kasvaneet. Palveluseteli on kuitenkin parhaimmillaan hyvä valinnanvapauden mahdollistaja. Palveluseteli voi kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa käytännössä lähinnä tuetaan yksityisiä toimijoita ja lisätään tuloerojen näkymistä peruspalveluissa. Palvelusetelijärjestelmä myös lisää byrokratiaa jonkin verran. Siitä voidaan saada joustavakin ja hyvin suunniteltu.
Väite: Eduskunnan käsittelyssä oleva hallituksen sote-uudistus siirtäisi sosiaali- ja terveyspalvelut kunnilta maakuntien harteille. Talousvaikeuksissa kuntien leikkauslistat kohdistuvat pakon edessä sote-uudistuksen jälkeen yhä useammin koulutukseen.
Osittain eri mieltä
Noinhan se taitaa olla helposti, mutta ei jos minä voin päättää. Olen eri mieltä, koska ei voida sanoa, että tuo tapahtuu "pakon" edessä niinkään.
Väite: Maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen kunnissa on yleistynyt, mutta läheskään kaikki eivät sitä tarjoa. Nykyhallituksen ohjelmaan on kirjattu kokeilu maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille. Kotikuntani pitää tarjota ilmaista ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille.
Täysin samaa mieltä
Terveydenhuollossa on muutenkin korostuttava se, että ihmisen terveyttä määrittää paljolti hänen hallitsemattomissaan olevat asiat. Totta kai mukana voi olla omavastuuosa ja erilaisia päätöksiä, eli esimerkiksi jos haluaa välttämättä valita jotakin esteettisistä syistä tai luksusversiona, niin sen voi tehdä omasta pussistaan.
Väite: Monissa maissa valvotut pistotilat täydentävät muuta huumehaittoja vähentävää toimintaa. Huumeiden valvotut käyttötilat ovat hyvä keino torjua huumeongelmaa.
Osittain samaa mieltä
Väite: Kuntien energiantuotanto on murroksessa hiilineutraalisuustavoitteiden myötä. Kotikuntani pitää luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä lämmityksessä, vaikka se tarkoittaisi kallistuvaa energiaa tai korkeampaa verotusta.
Täysin samaa mieltä
Väite: Kunta vastaa alueensa kaavoituksesta ja on siten keskeinen toimija tuulivoiman kaavoituksessa. Tuulivoimaa ei saa rakentaa liian lähelle asumista eikä maisemallisesti herkille alueille.
Täysin samaa mieltä
Väite: Vantaa ja Kerava muodostavat sotessa Uudellamaalla yhteisen hyvinvointialueen. Kerava tulisi liittää Vantaaseen.
En osaa sanoa
Melko härö, mutta oikeasti hyväkin ajatus. Yhteissuunnittelua voitaisiin tehdä paljon enemmän, samoin Tuusulan eteläosan kuten Hyrylän kanssa, vaikka se onkin vähän enemmän erillään. Kerava ja Vantaa voisivat edelleen toimia ominakin kokonaisuuksinaan, vaikka yhdistyisivät jotenkin.
Väite: Vantaan sisäisen raitiovaunuyhteyden valmistelu Länsimäestä Tikkurilan kautta lentoasemalle etenee. Hankkeen kokonaiskustannusarvio 393 miljoonaa euroa, mistä valtio rahoittaa 30 prosenttia. Hanke tulee keskeyttää liian kalliina ja hyödyttömänä.
Osittain samaa mieltä
Ratikan hinnalla saataisiin Vantaan sisäinen maksuton joukkoliikenne 30 vuodeksi. Ratikka on hyvä, koska sillä on pienempi vierintävastus, suurempi matkustajakapasiteetti ja väylän leveys 3 m eikä 4 kuten busseille. Bussien kapasiteetti riittää kuitenkin hyvin, mitä nyt kuljettajia tarvitaan ehkä hieman enemmän. Olennaista kapasiteetin lisäämisessä on autoilun vähentäminen ja etuajo-oikeus bussille. Alueelle on hyvä saada paljon asuntoja, mutta sitä ei saa tehdä hätäisesti ja hintaa nostaen.
Väite: Vantaa on korottanut parkkimaksuja keskustataajamissa ja aikoo nostaa pysäköintivirhemaksujen suuruuden kalliimmilla alueilla 80 euroon, mistä kaupunki saa lisätuloja. Pysäköintimaksuja ja virhemaksuja pitää korottaa vielä nykytasosta.
Osittain eri mieltä
Autoilua täytyy vähentää rutkasti, ja parkkipaikoista voidaan luopua paljon myös yhteisten autonomisten autojen avulla. Pysäköintivirhemaksuja on silti hyvä olla. En pidä siltikään perusteltuna lisätä maksua nykyisestä.
Väite: Vantaan Asolaan suunnitellaan Elmon urheilupuistoa. Puistoon on tulossa uimahalli, pallokenttiä, lähiliikuntapaikkoja ja puistomainen aukio. Selvityksen alla on myös jäähallin rakentaminen. Halli toteutettaisiin yksityisellä rahalla. Jos yksityinen rahoitus ei onnistu, jäähalli tulee rakentaa kaupungin rahoilla.
Osittain eri mieltä
Tällaiseen olisi hyvä kokeilla uudenlaisia rahoitusalustoja.
Väite: Helsinki siirtyi 2017 pormestarimalliin, jossa kaupungin ykkösjohtaja valitaan valtuutettujen joukosta. Vantaan kaupungin johto pitäisi jatkossa valita ns. pormestarimallilla.
Osittain samaa mieltä
Pormestarin valinta on kuitenkin melko poliittinen, eikä pidä teeskennellä, ettei se olisi. Pätevyys täytyy silti pitää kriteerinä.